Tarvitseeko vauva omakotitalon?

Nykyisin ihanteena on usein vakituinen työ, omakotitalo ja farmari Volvo. Kaiken pitäisi olla valmiina ennen lapsen syntymää. Tämä tuo vanhemmille turvallisuuden tunteen ja ehkä myös mielikuvan siitä, että on toimittu vastuullisesti ja oikein. Mutta onko tämä välttämätöntä? Onko se edes hyväksi?

Välillä tuntuu, että teemme tämän kaiken enemmän itseämme kun lapsiamme varten. On helpompaa kohdata uusia haasteita kun vanhat projektit on saatu alta pois. Kun tietää että on työ mihin palata, asunto josta ei tarvitse koskaan enää muuttaa ja auto jolla kuljettaa kauppakasseja. Kaikki tämä tuo turvallisuudentunnetta vanhemmille.

Ei pieni lapsi ymmärrä vielä kaivata kaikkea tätä. Olen aina ihmetellyt suomalaisten tapaa ottaa jättimäinen asuntolaina juuri siinä vaiheessa, kun toinen vanhemmista on jäämässä kotiin hoitamaan parin ensimmäistä lasta. Eikö tässä vaiheessa maalaisjärjellä pitäisi hillitä kulutusta? Ei – tällöin halutaan omakotitalo ja lapselle oma huone.

Kannatan lapsen kasvatuksessa kiintymyssuhdeteoriaa. Mielestäni pienelle lapselle tärkeintä on pysyvä, lähellä pysyvä hoitaja ja turvallisuuden tunne. Erityisesti alle puolivuotiaan vauvan pitäisi aina saada hoivaa ja läheisyyttä heti sitä kaivatessaan. Vieroittamisen aika on vasta myöhemmin. Uskon että tuoreen vanhemmankin yöunia parantaa se, että pieni vauva on lähettyvillä ja valvottavissa. En siis koe välttämättömäksi, että pienelle vauvalle pitää heti ostaa kalliita omia neliöitä.

Kalliin uuden asunnon ja lisätilan tarve tulee myöhemmin. Sitten kun lapsi kykenee jo vähän liikkumaan ja ymmärtämään ympärillä tapahtuvia asioita. Asuinympäristölläkään ei ole niin väliä ennen kun lapsi lähtee päivähoitoon tai alkaa liikkua ulkona toisten lasten kanssa. Ja tällöin perheellä on toivon mukaan taas käytettävissä molempien vanhempien tulot. Ja mahdollisuus ostaa suurempi talo mukavammalta alueelta.

Itse haaveilen pikkuvauvasta äitiyspakkauksen laatikossa sänkymme vieressä. Yöllä herännyttä vauvaa voisi rauhoitella silittämällä tai nostamalla viereen. Eikä tarvitsisi nousta lohduttamaan tai miettiä viereisessä huoneessa, onko vauvalla vielä kaikki hyvin. Haaveilen myös omakotitalosta – sitten kun lapsi olisi vähän vanhempi.

Pätkätyöt – milloin raskaaksi?

Ikuinen ongelma. Miten hankkia lapsia jos töitä saa vuoden pätkissä? Käytännössä taloudellisesti hyvää aikaa tulla raskaaksi on vuodessa ehkä neljännes. Pitäisi olla varmuus seuraavasta työpätkästä ja pätkän pitäisi jatkua niin pitkään, että saa vielä palkallisen äitiysloman. Tietysti lapsia on tehty muutenkin. Kaikki eivät ajattele tässä yhteydessä rahaa. Olisi tervettä olla ajattelematta. Minulle monen kuukauden palkan menetys on kuitenkin suuri juttu.

Vuoden määräaikaisuuden puolen välin jälkeen raskaaksi tullessa tietäisi olevansa käytännössä työtön raskauden loppuajan. Yleensä äitivapaiden tuki maksetaan parin vuoden takaisten tulojen perusteella. Jos on ollut vielä muutama vuosi sitten opiskelemassa, ei halua että äitiysvapaiden tulot lasketaan opintotuen perusteella. Paremmin tulee toimeen kun pyytää Kelaa laskemaan tulot viimeiseltä puolelta vuodelta ennen raskautta, sillä tämäkin on mahdollista. Entä jos viimeisestä puolesta vuodesta on suurimman osan työttömänä? Määräaikaisuuden loputtua viimeisillään raskaana oleva ei ole pätkätyösuhteen jälkeenkään suosiossa työmarkkinoilla.  Tällöin äitiysloman tulot ovat pienet ja niistä kertyvä eläke vielä pienempi. Jos seuraavat lapset tekee putkeen, kaikki äitiysvapaat maksetaan tämän pakollisen työttömyysjakson tulojen perusteella. Tulojen menetys on suuri.

Entä jos lapsi ei tulekaan tilauksesta? Jos joka vuosi joutuu aloittamaan uudessa työpaikassa tai projektissa, on hyvin hankala saada töissä sovittua lukuisista lääkärikäynneistä, joita tutkimukset ja hoidot edellyttäisivät. Työsuhteen jatkon ollessa epävarma, ei myöskään kannata mainostaa lapsihaaveitaan. Koeaikaa on usein neljä kuukautta. Raskauden vuoksi ei koeajallakaan kovin helposti irtisanota, mutta enpä kuitenkaan lähtisi neuvottelemaan hedelmöityshoitovapaista tällä ajalla. Ja jälleen on iso osa vuodesta kulunut. Vaikka kävisikin niin onnellisesti, että tulisi raskaaksi, ei takeita työpaikasta kotona olon jälkeen ole. Minulle olisi suuri kynnys viedä paljon alle kolmevuotiasta hoitoon kokonaisten työpäivien ajaksi. Uuden työn, edes pätkätyön, löytyminen kotona vietettyjen vuosien jälkeen on varmasti haaste sekin.

Unelmani on olla kotona lapsen kanssa. Painajaiseni on olla kotona ja riippuvainen miehen rahoista.

Tavoitteeni on perustaa perhe ja elää onnellisena elämäni loppuun asti. Mieheni on ihana, järkevä ja tukee minua. Olemme yhdessä toivoneet lasta jo yli vuoden. Jos saamme tulevaisuudessa lapsia, toivon voivani olla kotona siihen asti että nuorinkin on lähemmäs kolmen vuoden ikäinen. Tämä yhdistelmä ei liene harvinainen. 

Varmuuden vuoksi haluan silti turvata tilanteeni siten, että pärjään, vaikka eteeni osuisi avioero tai sairaus. Uskon että naiset turhan helposti elävät vain tätä hetkeä ja joutuvat pulaan jos jotain yllättävää tapahtuu. Jatkuvasti kuulee karuja tarinoita siitä, miten asunto ja kaikki arvokas on miehen nimissä ja nainen maksaa tästä hyvästä kaikki juoksevat kulut. Molemmat maksavat liiton aikana yhtä paljon, mutta eron tullessa mies on rikas ja nainen köyhä. Meillä ei ole avioehtoa, emmekä ole ajatelleet sellaista hankkiakkaan.  Palkkatasomme on lähes sama, joten en koe tähän tarvetta. Mutta meilläkin asunto ja auto ovat miehen. Mies on hankkinut varat niihin jo ennen tapaamistamme, joten olen hyväksynyt asian.

Unelmani on olla kotona lapsen kanssa. Painajaiseni on olla kotona ja riippuvainen miehen rahoista. Uskon etten ole tämänkään ajatuksen kanssa yksin. Sukupolveni naiset on kasvatettu avioerojen ja laman pyörteissä. Kotona on taottu päähän, ettei toisten lainoja taata, eikä toisesta saa olla riippuvainen. Olisiko tämä joskus kuitenkin ihan tervettä? Siksi kai ihmiset elävät yhdessä, että voivat tukeutua toisiinsa ja suunnitella elämäänsä yhdessä kuolemaan asti. Kyynisyys tuskin auttaa kenenkään mielenterveyttä.

Tällä hetkellä palkkamme ovat lähes samat. Laitamme molemmat joka kuukausi saman summan yhteiselle tilille. Olemme alustavasti sopineet, että jos toinen jää kotiin, aletaan yhteiselle tilille maksaa sama prosenttiosuus tuloista. Olen vaatinut tätä jo vuosia ja uskon että miehenikin on alustavasti ymmärtänyt asian. Minä olen meistä taloudellisesti ehkä paremmin perillä asioista. Miehen rahatilanne on kuitenkin parempi, sillä hän on ehtinyt olla pidempään työelämässä. Jos jään kotiin, uskon tämän asetelman vahvistuvan. Kotona oleva on taloudellisesti heikommalla vuosikaudet.

Olen käynyt läpi keinoja, joilla voisin varmistaa taloudellista pärjäämistäni. Opintolaina alkaa olla maksettu. Sijoittaisinko osakkeisiin tai rahastoihin? Ostaisinko velkarahalla sijoitusasunnon? Vai pitäisikö yrittää edetä agressiivisemmin uralla? Ja huolista suurin: voimmeko koskaan edes saada lapsia?

Kolmekymppisenä raha-asioiden ristiriidassa

On koulutusta, on säännöllinen palkka. Silti raha-asiat eivät tunnu helpoilta. Olen viimeiset kuukaudet vuoroin  lukenut sijoituskirjallisuutta ja pohtinut uralla etenemistä, vuoroin toivonut saavani lapsen ja voivani jäädä kotirouvaksi. Ja sekös vasta pelottava ajatus olisikin? Miten itsenäinen ihminen voisi yllättäen jäädä tilanteeseen, jossa mies tienaisi huomattavasti itseä enemmän?

Tämä blogi käsittelee halua hoitaa taloutensa järkevästi. Niin että voi hankkia lapsia ja asunnon, elää normaalia elämää antautumatta silti täysin työnantajan tai miehen valtaan raha-asioissa. Teemasta huolimatta en ole kovin rahakeskeinen. Kannatan eettisiä arvoja ja kestävää kehitystä. Silti haluan sijoittaa rahani niin, etten tahtomattani joudu riippuvaiseksi muista tai maailman menosta.